SAUNOJAN KEBAB-JÖÖTI

Tulostettava sivuTulostettava sivu
pääkuva: 

- 800 g naudan jauhelihaa
- 45 g aromisuolaa
- 0,25 dl mustapippuria
- reilu tl valkosipulimurskaa
- hitunen sipulijauhetta
- aavistus grillimaustetta
- 1/2 sitruunan kuori ja mehu
- Cheech Smokin Chipotle hot soosia maun mukaan
- töräys Liquid Smoke savuaromia

Sekoita ainekset erittäin suurella tunteella, tehosekoittimen käyttö on suositeltua. Puristele ja muussaile jauhelihasötkötys tahnamaiseksi.
Tähän voi käyttää reilusti puoli tuntia eli ehdit kuunnella vaikkapa Slayerin Reign In Bloodin kokonaisuudessaan.

Kääri mössö tiukasti folioon todella, todella ja todella tiiviiksi pötköksi. Patukka asennetaan MacGyver-tyyliin kiukaan päälle sen koskettamatta kuitenkaan kiviä. Kunhan pötkö on hyvin kääritty folioon ei pieni löylynheittokaan haittaa.

Saunaillan rattona ja myöskin kokkausruokana maistuu hyvin keskiolut. Jööti saa paistua kiukaan lämmössä noin 4 tuntia, siinä voipi sitten testata viekö kebab-eläin saunakisan voiton.
Kääntele pötköä aina kun käyt itse vilvoittelemassa ja hakemassa uuden oluen.

Lopuksi anna pampun vetäytyä puolen tunnin ajan ja valmistele sillä aikaa vapaavalintaiset lisukkeet. Vaikkapa tortillat ja erimoiset kasvikset toimivat vallan mainiosti.
Leikkaa valmiista Kebab-Jöötistä ohuita viipaleita ja pistä poskeen.

Sponsori: